tiistai 20. maaliskuuta 2012

Poikaystävän pipo


Mitä tehdä kun tukka on siinä kuosissa, että sillä voisi rasvata paistinpannun ja pitäisi ihan juuri sillä sekunnilla poistua kotoa ihmisten ilmoille? No ekana vois toki ihmetellä, että miten on ikinä päästänyt tukkansa siihen kuntoon, mutta koska aikaa ei ihmettelyyn ollut, niin ajattelin laittaa kuivashampoota. No, kiireessä onnistuin vaan saamaan valkoisen ja hilseilevältä näyttävän tukan. Teki mieli itkeä. Teki mieli itkeä enemmän kun tajusin, että olen fiksuna yksilönä jättänyt piponkin (sen ainoan vähän kevyemmän) työpaikan pukukaappiin. AHHAHAHA.

No alla todella havainnollistavia kuvia siitä, mitä tällaisessa tilanteessa tehdään (huomaa sarkasmi, kiitos):




NO PISTÄ POIKAYSTÄVÄN PIPO IMBESILLI! Haha ja joku kuvitteli ratkaisun olevan joku maailmaa mullistava. Sori kaverit, oon oikeesti just niin ennalta-arvattava kuin no ennalta voi arvata. Mut oikeesti fiilistelin tota pipon väriä (ja omaa naamaani tietty). 

Nyt vois mennä jynssään tota kuivashampoon kovettamaa tukkaa suihkuun, että ehtii ennen mun lemppari tv-sarjaa MasterChefiä. Koukututtiin siihen kun Samuli sairasti ja nyt on ihan pakko katsoa sitä. Hahas. 

Ja jos joku arvaa montako kertaa olen tänään työpaikallani kuullut Frontside Ollien, niin voisin vaikka sitten kertoa jotain kivaa! Vinkkinä sen verran, että oon tosiaan päiväkodissa töissä, enkä ole vielä tavannut lasta, joka ei ko. biisistä tykkäis...

2 kommenttia:

  1. noi "mun pikkuset" eli kolmosluokkalaiset veti sitä ihan intopinkeenä musiikintunnilla karaokessa : D en uskaltanu kattoo opettajaan päin ku pelkäsin että revetään kummatki nauraa, oli ne sen verran tosissaan sen laulamisen kans! ja symppiksiä tottahan toki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama :D Ihan tosissaan ja innoissaan laulavat tuollakin... yksi pikkumies tosin söpösti punastui kuin vilkaisin häntä, kun hän juuri veti antaumuksella biisiä kiskoessaan kurahousuja päälleen haha <3

      Mut onhan se ihan ihanaakin.

      Poista

SHOW ME SOME REVOLUTION!